Ois asiaa

Kuulkaa hyvä tarjoilija. Ravintolanne niin mukava ja idyllinen, että voisitteko millään toimittaa noin viisi vuotiaan tuijottamaan sormin nenässä pöytämme viereen ja heti ruokailun alettua vaippaikäisen karjumaan korvan juureen paska housussa. Vaipanvihdolla ei ole kiirettä ja räkää syövää lapsosta on aina mukava katsella.

****************

Hei stuertti! Lento on nyt kyllä aivan liian tasaista ja leppoisaa, joten saisinko yhden murkkuikää lähestyvän finninaaman potkimaan tuolin selkämystäni ja paiskomaan tarjottimen virkaa toimittavaa läpyskää edestakaisin. Jos ei, niin löytyisikö hikisukkaista parikymppistä työntämään jalkansa käsinojalleni, kiitos.

*****************

Herrajee konduktööri, tämä junahan kulkee! Ei teillä sattuisi olemaan kolmea uhmaiässä olevaa sisarusta ja väsynyttä yksinhuoltajaäitiä samaan vaunuun? Jos suinkin mahdollista vähintään yksi heistä voisi olla ADHD -tapaus. Menisi rattoisammin junan yksitoikkoinen jyskytys kun joku kävisi aika ajoittain hivauttamassa nyrkillä kylkeen ja näyttämässä kieltä.

******************

Hyvää puolta yötä hyvä hotellin vastaanotto. Anteeksi että vaivaan, mutta yömme on sujunut niin rauhaisasti, ettei teillä olisi muutamaa suomalaista votkaturistia seinän taakse tai käytävään huutamaan? Mikäli mökellys ei vielä näillä tunneilla onnistu, niin kyllä sönkötys voi alkaa tuossa kolmen-puolin neljänkin aikoihin. Silloinhan suomalaisella on eniten asiaa kaikille maailmassa. Lentomme lähtee seitsemältä.

*******************

-Tiina-

Silloin tällöin elämässä törmää kieroon ihmiseen. Yleensä tämän sortin eläjä on kaiken muun vääryyden lisäksi myös röyhkeä ja arvaamaton. Huutamalla asiansa esittävä korkkiruuvi on normaalin näkökulmasta vähintäänkin pelottava.

Mitä tehdä? Vajotako pöydän alle vai terhennelläkö vastaan? Hullun kelkkaan ken lähtee voi joutua hourulaan (suom.sananl. paitsi nykyään avolaitokseen tai muuten pihalle), vaan jos kieron tietä taivaltaa saattaa löytää itsensä vähintäänkin oudoista olosuhteista. Kuten raastuvasta.

Nimittäin.

Kiero ihminen kuvittelee kaiken olevan häntä vastaan. Naapurin kissasta globalisaatioon epäilee hän kaikkea ja kaikkia olentoja ja liikkuvia osia maailmassa. Hän tuntee Suomen Lain kannesta kanteen ja onpa valtakuntamme paras asianajaja vähintäänkin hyvä ystävänsä…”että siihen katsoen…” , ”raastuvassa tavataan..” Inttämällä ja puhumalla päälle todistaa hän olevansa oikeassa ”et sinä mitään tiedä!” ja ”tämä kyllä tiedetään!”

Miten selittää tällaiselle, että vilpittömin mielin ja rehellisellä pelillä tässä ollaan yhteistyötä tekemässä eikä kukaan yritä kusettaa, vetää välistä ja/tai linssistä, tehdä oharia, kyykyttää, huijata, puukottaa selkään tai puhua paskaa. Paitsi sinä.

-Tiina-

Toiset meistä säästävät rahaa “pahan päivän varalle”. Mistä he tietävät koska se tulee vai tuleeko ollenkaan? Miten pahan sen päivän täytyy olla, että kukkaronnyörit hellittävät omaa elämää helpottamaan?

Räntää vihmoo, valo vähenee, nokka valuu ja väsyttää. Pahan päivän odottajalla olisi rahaa ostaa kirkasvalolamppu, untuvapeitto tai lomalento aurinkoon tai vaikka kaikki, mutta ei. Täytyy säästää.

Kerrostalo ahistaa, naapuri haisee ja ikkunan takaa kaatuu pusikko. Mieli tekisi oman pihan rauhaan tai mökille rantasaunaa lämmittämään. Varaa olisi vaikka kartanoon, mutta eipä sitä kun täytyy säästää. Pahaa päivää odotetaan ja valitetaan.

Elämä on tässä ja nyt. Eikö jokainen voisi rakentaa siitä niin mukavan kuin kenenkin rahkeet myöten antavat. Tarpeeksi kauan kun pahaa päivää odottaa, niin tuleehan se. Kanttuvei ja tänne jää vaivalla säästetyt rahat sukulaisten tapeltaviksi.

Olisiko sittenkin kannattanut syödä illallinen ystävän kanssa? Olisiko pitänyt vaihtaa verhot tai ostaa kukkia maljakkoon? Olisiko kannattanut soittaa useammin ajattelematta puhelinlaskuja? Olisiko pakkaspäivänä ollut varaa nauttia lämpimämmästä patterista? Olisiko kannattanut ottaa paremmat astiat käyttöön myös arkena?

Olisiko aika elää?

-Tiina-

On ihmisiä, jotka pitävät yllätyksistä ja luulevat että kaikki muutkin. Tässä harhaluulossa he voivat ajaa satoja kilometrejä ilmoittamatta tulostaan vain huomatakseen, että ulko-ovi onkin lukossa ja kotoväki muualla.

Kepposten tekijät yllättävät viattomien ulkopuolisten lisäksi toisiaan. Sirottimen suola on vaihtunut sokeriin ja päinvastoin. Ketsuppipulloon vaihdetaan puolukkasörsseliä jne. Uusi lemmikki ostetaan toisten tietämättä nettikaupasta ja kuskataan salamyhkäisesti autotallin, nurkkajuurusten ja halkovajan kautta pesuhuoneeseen. Siinä on kotiintulija ihmeissään ja läpsii käsiä polviin että herrajjee mikä se siellä!

Yllättäen olkkarin nurkkaan ilmestynyt antiikkikaappi herättää niinikään perheenjäsenissä hämmennystä - kuten myös ensimmäisen maksuerä. Syntymäpäivät ja muut perhetapahtumat ovat salamyhkäisyyden huipentumia. Mitään ei kerrota. Ilmeitä ei näytetä eikä elettäkään ole havaittavissa tulevasta SUURESTA JYMYPAUKUSTA.

Mutta yllätysten tekijänperheenjäsenen mieli on valpas. Kärppänä hän kuulostelee puheluita, äänenpainoja, nuuhkii ilmapiiriä ja kurkkii komeroihin. Jotain on tekeillä juu… Vaikka puhuttaisiin soiden ojituksesta on kepposten tekijä varpaisillaan. Hän luo pitkiä, merkittäviä katseita ja miettii, että kyllä minä tiedän. Tai jaa-a mikäs koira tähän on haudattuna…Tässäpä taitaa piillä jokin muu juttu…Eipä ole koko totuus mitä kertoo…Tämä nyt haiskahtaa kyllä…joo-o.. enpä mene lankaan!

Tavallinen näkkärinpurija voi vain arvailla sitä remahtelujen ja huudahdusten määrää mitä ylläriperheessä päivittäin karjahdellaan. Voi hyvänen aika! Oho! Enpä ois arvannu! Tämäpä yllätys! Mitä ihmettä?! No jo on! Herrajee! Taivas varjele! Voi hyvä hyssykät! Sussiunatkoon! Taivahan talikynttilät! Kääk!

-Tiina-

Oli aikoja, jolloin vedettiin lakanoita hampaat irvessä ja keiteltiin punajuuria otsa hiessä. Jokasyksyinen pakkopulla niin kuin keväällä ikkunoiden hinkkaaminen. Porkkanapenkki kitkettiin huussissa käydessä ja sauna lämpeni siinä sivussa. Leipätaikina kohosi yhtaikaa tunnelman kanssa kun radiossa soi käymään vain tänne tullaan eikä olemaan. Eipä aikaakaan kun sisätiloissa tuoksui tuore leipä – myös vatsassa käyneenä.

Naapurin tädille niiattiin, katsottiin silmiin ja sanottiin käsipäivää. Niin teki reipas tyttö, jolla ei ollut salattavaa tai taka-ajatuksia . Silmistä näki puhuiko totta ja oliko kirkkaat aatokset. Naapurin setää sedäteltiin koska oli osuuskunnan jäsen ja rikas. Teidän korkeutenne olisi ollut pilkkaa eikä kieltä saanut näyttää. Saati alahampaita. ”Pöljästä” tuli luunappi ”senkin hullusta” useampi.

Oli aikoja jolloin pulkkamäki jatkui ikuisuuden ja takaisin vetäminen toisen. Pimeys viipyi sata vuotta ja kesä kesti kaiken aikaa. Leikki loppui levottomaan nuoruuteen ja sitten alkoi tylsyys.

-Tiina-

”Korvamato” on rasittava ilmiö. Se jossa päähän jää tauotta soimaan joku saatanallinen renkutus – yleisemmin kai ”puuhamaa on paras paikka” tai ”visulahti, visulahti siinä on kesäloman mahti” tai muu mainosjingle.

Mutta entäpä kun korvamadon listalle valikoituu vain 70 –luvun suomalaiset iskelmähirvitykset?! Heräät yölliseen vessahätään ja päässäsi rallattaa ”Mie nousin rekkeen evakon se piiitkä matka ollut on”… reestä singottuasi huomaat kohta olevasi Dannyn kelkassa kohti Kuusamoa… ”metsän näen jämäkän ja vaaran sinertävän”. Aikansa jämäköitä kelatessasi tajuntaasi iskostuu tsing tsing tsingiskaan ja hyökkäät Taiskan mukaan Haltin häihin dui-du-du dui-du-du dui du-du duu-duu, lai-la-la lai-lala laa laa…

Korvamato on siitä pirullinen, ettei se tottele käskyjä saati noitumista. Oman äänen käytön suhteen kannattaakin olla varovainen, sillä kanssaeläjien korviin yksin pimeässä vessassa käskyttäminen saattaa kuulostaa vakavammalta mitä onkaan.

Korvamadon aiheuttajaa ei tiedetä ja ”talvella talikkalan markkinoilla” –jytkeen lopettamiseen voi auttaa kuulemma kappaleen huolellinen kuunteleminen alusta loppuun. Paino sanalla ”voi”. Artikkelista ei selvinnyt miksi ihmismieli taltioi ja soittaa juuri niitä paskoja biisejä eikä omia lempikappaleita.

Että vaikka kuinka Leskisen tuotantoa tapailet, niin Jokkantiitä pukkaa.

-Tiina-

Pienenä yhtä pieni ystäväni ei halunnut mennä vessaan yksin. Oli lähdettävä kaveriksi pitkin hampain ja naamoin. Mummonsa kiikkustuolista huutama ”piiper paaper paskankummi” jätti syvemmät jäljet kuin huussinhaju konsanaan.

Pienenä yhtä pieni ystäväni sai sisävessan. Hän pyysi istumaan. Pöntöllä kylmä vesi kohisi takapuolen alla. Säikähdin. Pientä ystävää nauratti, päätin olla puhumatta hänelle sataan vuoteen.

Pienenä yhtä pieni ystäväni yllytti serkkuaan pissimään leikkimökkini lattialle. Järkytyksekseni hän laski housut kinttuihin ja lorotti keskelle mökkiä. Sinä iltana itkustani ei meinannut tulla loppua. Ei vaikka isoveli antoi hurukyytiä ja leikittiin lentsikkaa.

Pienenä yhtä pieni ystäväni sanoi, että ikkunasta näkyvän vaaran takaa alkaa Ruotsi. Uskoin. Yhä uskon vieläkin, vaikka en olen neljäkymmentäkuusi ja nähnyt monta rajaa, mutta Ruotsin en.

Pienenä leikittiin kahden yhtä pienen ystäväni kanssa tanssilavan katolla Frank Zappaa ja varastettiin mehupillejä. Okei, sanoi pieni ystäväni ja ymmärsin, että hänestä tulee isona kansainvälinen.

-Tiina-

Nykyään kuulee mitä moninaisempien asioiden tulevan puun takaa. Pienenä puun takaa hyökkäsi susi, kylän rakki tai velipoika, joka halusi tehdä kepposia. Nykyinen puu kuulostaa olevan paljon vaikeaselkoisempi ja huomattavasti laajarunkoisempi kuin lapsuusmaisemissa kasvaneet koivikot.

Ei nimittäin ihan pienen risun takaa voi tulla EU:n pankkikriisi, suomalaisten D-vitamiinin puutostila, Meiju Suvaksen come back tai Hjallis Harkimon sydänkohtaus. Onpa samaisen puun takaa ilmaantunut myös sääilmiö poikineen: trombit, helleaallot, takatalvet ja tsunamit. Muinainen kaunotar kertoi puun takaa tulleen myös silikonirintojensa turvotuksen, ylähuulen tunnottomuuden ja alkoholismin. Hyvä tavaton!

Kuka tällaisen taimen on oikein istuttanut? Siemenen on täytynyt olla tyystin paha ja itää myrkytetyssä maaperässä ravinteenaan julmettu määrä kaunaa ja vihaa, koska mitään hyvää sen takaa ei ole ilmoille tullut. Ei edes Lauri Tähkän ja Elonkerjuu –yhtyeen lopettaminen! Onko tämä salakavala kasvi päivitetty versio Kalevalasta vai jonkun suuruudenhullun nyky-Lönkan keksimä läppä? Väinämöisen kannel oli värkätty hauen leukaluusta (just joo) ja soittaa rimputteli hän sitä ilmoisensa ikänsä.

Saa nähdä miten kauan tämän päivän vuosikerrostuma pysyy pystyssä ja mitä kaikkea sen takaa vielä paljastuukaan! Onko kyseessä vuosituhantemme uusi Sodoma ja Gomorra vai sama verso mistä Alanko - se parempi - muinaisella 90 –luvulla lauloi? Josta Suomi putos.

-Tiina-

Kiireinen maanantaiaamu ei ole ehkä parhaita hetkiä kokeilla uusia teenkeittovälineitä. Viikonloppuna marketin hyllyjen välissä hipelöidyt ”älyttömän kätevät” vehkeet muuttuvat unentokkuraisen käsissä pirun keksinnöiksi.

Uutta metallista (ekologinen, hiilijalanjälkeä pienentävä) haudutuspallon vartta puristellessa iskee epätoivo miten saada teepuruja kahden läpyskän väliin, jotka eivät pysy erillään toisistaan! Järjen vastaista pallukkaa läpsytellessä kello käy. Roskiksesta kaivetun käyttöohjeen tavaaminen ikänäön sumentamin silmin vie sekin oman aikansa. Kiinassa käännetty manuaali neuvoo tietenkin sen jota aamuäreä jo parhaillaan tekee. Puristaa rystyset valkoisena osia erillään vain todetakseen, ettei insinööri-ihme mahdu pieneen teepussiin.

Monen tonkimisen, survomisen, ravistelun ja lattialle levinneiden purujen sekasotkun siivoamisen jälkeen antaa suomalaisen sisu periksi ja turvautuu hän vanhaan systeemiin. Mutta huomio! Jos keittää samalla keittimellä kahvia ja teevettä, kannattaa kaiken kiireen keskellä (ja erityisesti silloin) tarkistaa, ettei vain olisi jäänyt edellispäivän kahvinpurut suodattimeen lymyämään. Keittimen puhdistuksen, pöytien luutuamisen ja palaneiden paahtoleipien keskellä noituva vaimo ei ole maailman viehkeimpiä seuralaisia.

Ei varsikaan silloin kun aamiaispöytään kiiruhtava siippa huomauttaa uuden teelaadun vähentävän stressiä.

-Tiina-

Positiivinen ihminen on sen näköinen kuin ei olisi koskaan mennyt vettä hihaan tai kukaan asunut varpaalle. Hänen lasinsa on aina puoliksi täynnä ja iloitsee hän myös sämpylän väärästä puolesta. Siitä paksummasta pökkelöstä, jota on vaikea niellä ilman puolta kiloa voita tai litraa maitoa.

On se kumma kun kuussa on käyty (muka), keksitty titaanit ja kolmannen asteen derivaatat, mutta leipomoissa ei osata leikata tasapaksuja leipiä! Päällyspuoli on ohut hiutula ja toinen puoli niin paksua jankkia ettei leuat riitä.

Leipomoille ja muillekin asiakaspalvelijoille tiedoksi: läheskään kaikki ihmiset eivät ole positiivisella elämän innolla latautuneita kekkuleita, vaan on heissä myös äkkiväärää ja arvaamatonta oikkupussia, jotka voivat pahan paikan tullen avata sanaisen arkkunsa. Eikä siinä kirstussa ole taivaan mannaa, vaan aivan muita suitsukkeita. Pahimmassa tapauksessa voi vastaanottajan silmä kostua tai mennä herne nokkaan (leipomotyöntekijöillä rusina). Siinä sitä ollaan sitten napit vastakkain hirvittävän konfliktin kourissa – ja aivan suotta.

Jos olisi leipomon omistaja, esimies tahi vuoropäällikkö ajan tasalla, vaateroisi hän leikkuuteränsä puoltamasta ja olisi muutoinkin kuin kunnon ihminen ikään. Tasalaatuisten viljatuotteiden siivittämänä luistaisi tavan kansalaisen aamu leppoisammin ja töihinsä rientäisi hän riemu rintamuksessa roihuten.

Julmaa on tällaisten rieska-asioiden kanssa leikkiä ja verta nenästä kirnuta.

-Tiina-